Timantit on ikuisia

Nykyaikana me nuoret emme aina ole oma itsemme. Vedämme rooleja tai pelkäämme, että jos olemme oma itsemme meistä ei pidetä. Keräämme kavereita fb-kavereita instagram-seuraajia. Vastataan kuviin kiitti "säkin oot muru <3" Muru, rakas on sanoja jota käytetään ystävistä jotka ovat enemmän kavereita. Liittykö niihin sanoihin todella tunteita? Vai yritämmekö näyttää että olemme suosittuja ja meillä on paljon kavereita. Kumpi paljon kavereita vai muutamia läheisiä ystäviä? joita kohtaan meillä todella on tunteita. Jotka olemme tunteneet ehkä koko elämämme. En väitä ettei voisi olla ystäviä jotka ovat erittäin läheisiä vaikka olet tuntenut heidät vasta ehkä viikon ehkä jo vuoden. Mutta monen vuoden ystävyydellä on aivan erityinen side. Kumpikin on nähnyt toistensa muuttuneen. Ja omalla tavalla muokanneet toinen toistaan. On tärkeää pitää vanhoista ystävistä kiinni eikä haalia uusia. Vielä tärkeämpää on myös sanoin ja  teoin osoittaa, että välittää hänestä. Jos paras ystäväsi lähtisi elämästä se olisi kuin toinen puoli sydämmestä lähtisi. Mietippä tätä jos ystäväsi ei rakasta sinua sinun omana itsenäsi onko hän silloin tosi ystävä ei ole. Minusta ei pitäisi vetää rooleja mutta, kuten on ymmärettävää monet ihmiset ovat erilaisia eri ihmisten seurassa. Et sinäkään varmaan uskalla olla täysin oma itsesi ensimmäisellä kerralla kun näät jonkun ihmisen. Mutta jos myöhemminkin on että et voi hänen kanssaan oma itsesi hän ei ehkä ole se parhain ystävä. Jokainen tarvitsee hyvän ystävän jolle kertoa sydämmen synkimmätkin salaisuudet jonka kanssa jakaa ilot ilman sitä fb- share nappia. Nykyaikana monet ovat huolissaan siitä rajoittaako sosiaallinen media ystävyyttä. Itse olen sitä mieltä, että se vahvistaa ystävyyssiteitä. Vaikka asuisitte eri puolilla maailmaa voitte olla läsnä toistenne elämää. Yhtäasiaa se kuitenkin rajoittaa olemmeko läsnä kun tapaamme ystäviä. Olemmeko oikeasti läsnä voimmeko painaa puhelimessa sitä sammuta nappia. Voimmeko kuunnella mitä toisella on sanottavana.